Ajankohtaista


16.10.2024

Kolmannen vuoden fysioterapeuttiopiskelija aloittaa harjoittelun Keveydellä. 

Harjoittelu viikoilla 42-48. 

Ajanvarauksen löydät sähköisestä ajanvarauksesta, toki ajan saa myös soittamalla tai s-postilla.

Janni on aiemmalta  koulutukseltaan liikunnanohjaaja ja hieroja, joten osaamista löytyy taustalta osaksi fysioterapiaprosessia. Harjoittelun teemana onkin Terapiamenetelmien soveltaminen ja kehittäminen. 

 Tervetuloa opiskelijan vastaanotolle Keveyteen! 

13.08.2024

Elokuinen tervehdys Keveydeltä! ☀

Suurin lomakausi alkaa olla hiljalleen takana päin ja ainakin meidän on aika palata täysin voimin työn ääreen! Pienryhmät alkavat taas ja avasimme syksylle kalenteriin lisää aikoja. Nyt onkin oivallinen hetki varata aikoja myös pidemmälle syksyyn nykyisin hinnoin, ennen syyskuussa tulevia pieniä hinnaston muutoksia.

Eli syyskuussa yleisesti voimaan astuvan alv-muutoksen myötä hinnastossamme tapahtuu pieniä korotuksia 1.9.2024. Kaikki 31.8.2024 mennessä varatut fysio-, hieronta- ja jalkaterapiapalvelut toteutetaan toki varaushetkellä voimassa olleella hinnalla, vaikka ajanvaraus olisikin vasta myöhemmin syksyllä. 😊

Terveisin, Anna ja Mira